Amerikankettukoira

Kuvaaja: Kimmo Väisänen RM09,K&MVA,Rick ER30446/06, Kuvaaja: Kimmo Väisänen

Amerikankettukoira on monille suomalaisille koiraihmisille ja metsästäjille suhteellisen uusi tuttavuus. Vuonna 1994 tuotiin maahan neljä ensimmäistä rodun edustajaa.

Amerikankettukoiralla on pitkä historia kotimantereellaan. Sen juuret vievät 1700-luvun Virginiaan ja Marylandiin. Rotu polveutuu mm. englantilaisista ja ranskalaisista ajokoirista. Rodusta on erilaisia linjoja, esimerkiksi Walkerin, Triggin, Julyn ja Goodmanin kettukoirat, jotka kaikki luetaan nykyisin amerikankettukoiriksi. Rodun ensimmäinen edustaja rekisteröitiin AKC:n, American Kennel Club:in, rekisteriin jo vuonna 1886. Suomessa ensimmäiset rekisteröinnit tehtiin 1995.

Paksu turkki, nopea ajotapa, hyvä luonne, terveys ja voimakas vietti petoriistaa kohtaan ovat tunnusomaisia piirteitä amerikankettukoirille. Amerikankettukoirasta voidaan sanoa, että se on petopyynnin spesialisti.

Koska rotu on vielä suhteellisen harvalukuinen Suomessa, asettaa se rodun jalostamisen haasteelliseksi. Yhdistys kannustaa ja auttaa jäseniään rodun yksilöiden maahantuonnissa. Näin pyrimme säilyttämään amerikankettukoiran terveenä ja käyttökelpoisena petoriistakoirana.

Rodun yli kymmenvuotias taival maassamme on osoittanut, että amerikankettukoira on varteenotettava vaihtoehto suomalaisille ketunmetsästäjille. Vuosittaiset rekisteröintimäärät ovat olleet viime vuosina sadan (100) molemmin puolin. Tähän mennessä kuusi yksilöä on kruunattu kaksoisvalioiksi. Tämän lisäksi rodun edustajat ovat kunnostautuneet näyttelykehissä ja ketunajokokeiden piirinmestaruuskisoissa. Piirinmestaruus on jaettu jo kuusi kertaa amerikankettukoirille.